maanantai 7. toukokuuta 2012

Kukkaloistoa

Kävimme viikonloppuna Rundalen palatsissa, mistä olen kirjoittanut aikaisemminkin tänne. Turistikausi ei ollut alkanut vielä täydellä teholla, joten linnassa ja puistossa oli mukavan väljää kierrellä ja katsella. En voinut olla ottamatta kuvia puiston ihanista kukista, niiden värit piristivät päivää!

 "Purppura prinssi"

 Pidän kaksivärisistä kukista.

 Jos minulla olisi oma puutarha, haluaisin sinne juuri tällaisia kukkia, paljon!

 Nämäkin kaksiväriset tulppaanit miellyttivät silmää.

 "Day dream"

Sekoitus lähes kaikista puiston kukkalajikkeista.

Viikonlopun aikana lukaisin myös Kathryn Stockettin Piiat kirjan. Sain kirjan jo joululahjaksi, mutta sen lukeminen on vain jäänyt. Pidin teoksesta valtavasti, vaikka se ei mikään kevyen hauska ainakaan teemansa puolesta ollutkaan. Toisaalta kirjoitustyyli oli mukaansatempaavaa ja hyvää, joten vaikeat asiat tulivat ilmi hieman köykäisemmässä muodossa.

Kirja kertoo 1960-luvusta, kuinka mustat naiset palvelevat valkoisia naisia Mississipin pikkukaupungissa. Näkökulmana on sekä kahden mustan apulaisen sekä yhden valkoisen naisen. Toisaalta olisi ollut mielenkiintoista lukea myös sellaisen valkoisen naisen näkökulmasta, kenen luona työskenteli musta apulainen.

Kuva: WSOY

Suosittelen tätä kirjaa ehdotomasti! Seuraavaksi haluan nähdä myös kirjan pohjalta tehdyn elokuvan, traileri vaikutti ainakin lupaavalta :)

2 kommenttia:

Melissa kirjoitti...

Kauniita ovat. Itse en ole kukkien kaveri sillä ne tukehduttaa mut mutta kuvia kyllä katselen :)

Riikka kirjoitti...

Allergia ei ole kiva kaveri, mutta onneksi näitä hengenahdistusta aiheuttavia voi katsella kuvista, olipa kyse kukista tai eläimistä!