Pohdinnasta kuulumisiin

Miehitysmuseossa käynnin jälkeen tuntui etten enää ikinä osaa kirjoittaa tänne mitään. Mitä fiksua sanottavaa minlla olisi elämästämme täällä, kun olen nähnyt mitä ihmiset ovat täällä joutuneet kokemaan? Lisäksi olen miettinyt, että mitä tällä blogillani haluan kertoa? Onko tämä matkailublogi Riikaan matkaaville turisteille, vai paikka jossa kerron omia kuulumisiani? Ehkä hieman molempia?

Joten blogin pitäminen jatkuu omasta pikku kriisistäni huolimatta :) Tällä kertaa taas luvassa hieman kuvia.

 Laiman kello Vapauden patsaan aukiolla. Voisi sanoa, että paikallisille kello on sama kuin helsinkiläisille stockan kello :) Eli tänne sovitaan treffit ja tapaamiset.

 Iso kirjakauppa Vanhassa kaupungissa, vieressä aivan ihana Emila Gustavan suklaapuoti!

 Viisas pöllö vastaanottamassa kirjakauppaan tulijat. Miksi minulle tuli tästä Harry Potter mieleen?

Nämä kaksi autoa olivat Tuomiokirkon aukiolla, en yhtään tiedä että miksi. Eivät nämä käytössä enää ole, mutta kai nämä on tuotu syystä tai toisesta näytille. Kunpa osaisin kertoa, että minä vuonna tällaiset autot ovat ajelleet Riian kaduilla.

Sitten on pakko mainita eräästä kirjasta, jonka luin hiljattain. Kyseessä on Shauna Reidin kirjoittama Dieettitytön huimat seikkailut. Shauna on pitänyt netissä painonpudotusblogia usean vuoden ajan ja hän on laihtunut uskomattomat 79,7 kiloa! Lähtöpaino Shaunalla oli 160 kiloa.

Kirja oli hauska ja mukaansatempaava. Oli ilo lukea kuinka Shaunan elämä ja etenkin asenne elämään muuttui vuosien varrella positiivisemmaksi. Kirjan ensimmäinen lause sai minut jo koukkuun: Minulla on Autralian suurimmat alkkarit.

Kirjan myötä ryhdyin taas itsekin miettimään omaa ikuisuusprojektia painonhallinnan suhteen. Jännä on, kun sitä tietää mitä pitäisi tehdä, mutta miksi se vain on niin vaikeaa :)

Pakko laittaa vielä yksi lainaus kirjasta, joka omalla tavallaan osui ja upposi. Shauna pohtii työtä niin valtion palveluksessa, kuin yksityisellä sektorillakin: Vastaavasti yksityisellä puolella ensivaikutelmani on, että kaikki ovat itsevarmoja, täydellisen huoliteltuja ja uskomattoman kiireisiä. Luultavasti on näytettävä ammattimaiselta, kun joka ikisestä tunnista laskutetaan. Ei ole aikaa aamuteen nauttimiseen, Big Brother -juoruiluun eikä perjantaisin aikaisin töistä livistämiseen. (s. 65-66)

Suosittelen!

Muita kuulumisia sitten. Näin viime viikolla suomineitoja lounaalla, kävimme Rossinissa josta olen jo tainnut mainitakin joskus. Ruoka oli taas maukasta ja hyvää. Tässä ravintolassa en ole koskaan joutunut pettymään!

Sää on ollut eilen ja tänään aurinkoinen, mutta järkyttävän kylmä, kiitos jäätävän kylmänä puhaltavan tuulen. Pari päivää sitten saatiin taas lunta, joten ei toivoakaan että kevät tulisi vielä. Ensin olin iloinen, kun tänne saatiin oikea, kunnollinen talvi, sillä pelkäsin harmaan ankeaa muka-talvea josta tulee vain pahalle mielelle. Mutta nyt olisin jo valmis vaihtamaan lumikinokset vihertävään nurmeen ja puiden silmuihin.

Tuosta lumesta on muuten sanottava vielä sen verran, että ajelein muutama päivä sitten autolla siellä sun täällä. Yleensä olen Riian liikenteessä se, joka ohitetaan lähes aina. Toki tuolla liikenteessä pyörii minuakin hitaampia, mutta ehkä voisin sanoa että olen sellainen keskivertoajaja. Tuona lumisena päivänä olin kuitenkin se, joka ohitti kaikki muut enkä edes ajanut ylinopeutta! Mittari näytti hieman alle sallitun ajonopeuden. Toki tähän vaikutti se, että lunta oli todellakin tullut eikä katuja oltu aurattu. No, minulle se oli sellainen suht normaali suomalainen ajokeli, jolloin ajetaan hieman tarkemmin mutta ilman paniikkia. Paniikki tulee sitten, kun ei pysty vaihtamaan kaistaa kaiken sen lumen vuoksi.

Huomenna alkaa taas uusi viikko, vielä en ole tehnyt sen kummempia suunnitelmia mutta eiköhän sitä taas jotain mukavaa keksi. Jos onnistuisin vaikka karkoittamaan miehitysmuseon aiheuttamat fiilikset vierailemalla jossain toisessa museossa?