maanantai 6. helmikuuta 2012

Suolaa ja pakkasta!

Brr, täällä Riiassa on saatu palella viime aikoina. Pakkaslukemat ovat olleet aamuisin siinä -25 tietämissä ja päivälläkin lämpötila on ollut miinus kahdenkympin tietämillä. Onneksi tänään on hieman jo helpottanut ja uloskin on uskaltanut jo kurkistaa.

Itse en valita tuosta pakkasesta. Meidän perhe on suomalaisina tottunut kylmyyteen ja osaamme varustautua ulos kunnon talvivaatteisiin. Tosin hurjaa on nähdä paikallisia naisia hameissaan ja korkokengissään kävelemässä kadulla! Itse olen sen verran mukavuudenhaluinen, että en välitä ulkonäöstäni tällä säällä vaan pistän reilusti villapöksyt jalkaan ja heitän korkkarit nurkkaan :)

Tässä talvessa on eräs negatiivinen asia ja se on katujen suolaus. Täällä ei ole samanlaista kalustoa kuin Suomessa lumien putsaamiseen, joten ongelma ratkaistaan suolalla. Sitten sitä saakin talsia sohjossa kenkänsä pilalle. En tykkää! Lisäksi suola kantautuu autoon ja eteisen lattialle. Siinä mielessä kaipaan jo kevättä ja suolattomia katuja!

Tulipa muuten hassu muisto tänään mieleen, kun pilkoin nyt illalla kiinankaalia salaatiksi. Työskentelin yli kymmenen vuotta sitten eräässä yksityisessä pikaruokaravintolassa, en siis missään Hesessä tai Mäkissä, ja pilkoin siellä kiinankaalia salaatikisi ja hampurilaisten täytteeksi. Tietenkin tein tuon omalla tyylilläni siten, että kuorin kiinankaalin päällimmäiset lehdet roskikseen kuten äiti oli kotona opettanut, loput lehdet huuhdoin ja pilkoin. Hetken päästä paikalle tuli omistajapariskunnan rouva ja ihmetteli roskiksessa olevia lehtiä. Ne olivat hänen mielestään aivan käyttökelpoisia ja poimittuaan ne muiden jätteiden joukosta, käski minun pilkkoa ne. En muista pesinkö ko. lehtiä vai en, mutta sinä päivänä en syönyt salaattia lounaaksi! Omistajan näkökulmasta asia oli tietenkin päivänselvä: säästäväinen pienyrittäjä, joka ei heitä mitään käyttökelpoista hukkaan. Oma näkökulmani oli hieman erilainen, mutta olinkin vain kesätyöntekijä... Onneksi kyseinen yritys ei ole enää toiminnassa, vaikka sieltä saikin 90-luvun parhaat hampparit!

2 kommenttia:

Karkin kirjoitti...

Ja eipä taida tuo Balttiassa käytettävä tiesuola olla ihan samaa kuin mitä Suomessa. Suomessa ei kuulemma suola tehoa kun pakkanen alkaa olla -10 asteen paikkeilla, mutta kummasti vaan Baltian tiet pysyvät "suolan" vaikutuksesta sulina jopa -25 asteessa...

Riikka kirjoitti...

Juuri näin! Lisäksi en edes uskalla ajatella minkälaista ympäristövaikutuksia tällä "suolalla" on! Juuri tänään pohdin autolla ajellessani pohjaveden puhtautta ja sitä, kuinka suola vaikuttaa siihen. No, onpahan taas yksi syy lisää olla juomatta hanavettä.