keskiviikko 25. elokuuta 2010

Hankalaa :)

Olen yrittänyt löytää itselleni mieleisen mallin tälle blogille. Yllättävän haastavaa, vaikka kyse ei ole kuin kuvista ja väreistä. Siinä se ongelma onkin, minä en vielä tiedä minkälainen Riika minulle on.

Olen käynyt Riiassa kahdesti kesän aikana, ikään kuin turistina. Vaikka molemmilla kerroilla toki kävin tulevassa kodissamme ja tiesin että muutamme syksyn aikana kaupunkiin, niin silti en ole onnistunut luomaan oikeanlaista mielikuvaa kaupungista. Tiedän toki, että sen aika tulee vielä :) Joten sekin on mahdollista, että blogin ulkoasu muuttuu vielä moneen otteeseen!

Hankalaa on myös tämä keskeneräisyys. Olen jo toinen jalka puolittain Riiassa (ainakin ajatuksen tasolla), mutta silti täällä Suomessa rullaavat vielä arkiset kuviot töineen, päivähoitoineen ja arkiaskareineen. Lisäksi on tietenkin monta pientä ykistyskohtaa hiomatta muuton suhteen. Välillä stressi nostaa päätään, välillä onnistun unohtamaan tulevan ja elän päivän kerrallaan.

Mieli avoinna kohti uutta!

2 kommenttia:

TimoM kirjoitti...

Kyllä se siitä, on tullut majailtua tulevassa etelänaapurissasi jo jonkin aikaa. Paperiasioiden jälkeen homma lähtee rullaamaan, mutta toivottavasti matkassa on joko latviaa tai venäjää puhuva kaveri, jollet itse taida. Äläkä blogin ulkoasusta murehdi. Kaippa siihenkin joku kiinnittää huomiota, mutta ulkosuomalaisblogit ovat kyllä pääosin sisältötavaraa.

Riksu kirjoitti...

En ole vielä edes uskaltanut ajatella tulevaa paperisotaa! Huh! Mutta paikallisen tukin saan mukaani virastoja kiertämään, toivottavati ;)

Sisältö on aina tärkein, totta :) Miten se menikään, että moni kakku päältä jne...