lauantai 25. joulukuuta 2010

Jouluterveisiä

Ensimmäinen joulu kotona Riiassa! Perinteiset suomalaiset jouluruat tehtiin torsaina, joten aattona sai rentotua kunnolla. Ohjelmassa oli olemista, syömistä, rentoutumista sekä tietenkin joulupukki. Lapsi oli tohkeissaan kun joulupukki puhui suomea! Aikaisemmin Vanhan kaupungin torilla tapasimme latviaa puhuvan pukin, josta lapsi totesi ettei se ole oikea joulupukki :) Lahjoja pukki toi riittävästi lapselle ja paketteja avattiin useampi tunti sillä leluilla piti tietenkin välillä leikkiäkin.

Tänään sama joulumeininki on jatkunut. Kävimme jouluajelulla kaupungilla ja kävelemässä Vanhassa kaupungissa. Iloitsin, kun mies löysi vihdoinkin itslleen kunnollisin talvihatun joulumarkkinoilta. Kävimme myös Riian Duomossa sisällä ja suosittelen tässä kirkossa käymistä, todella kaunis sisältä!

Pipareista sananen. Tein paikallisesta valmistaikinasta yhden erän pipareita, jotka jäivät syömättä. Täällä piparitaikina maustetaan eri tavalla kun Suomessa (liikaa inkivääriä), joten eivät olleet hyviä meidän makuumme. Tein sitten oman taikinan Kinuskikissan ohjeen mukaan. Sain muuten viettää hetken parin eri kaupan maustehyllyn edessä ennen kuin löysin oikeat mausteet, tosin pomeranssin jouduin korvaamaan kardemummalla. Hyviä tuli!

Joulukuusi hankittiin myös pitkästä aikaa. Viime vuosina meillä ei ole ollut kuusta kotona, joten nyt oli jo aikakin. Kävimme parin eri kaupan pihassa katsomassa sopivaa kuusta, mutta joko ne olivat liian pieniä tai harvoja. Vihdoin löysimme sopivan kuusen, kun kysyimme hintaa myyjä vastasi 20 latia (vajaa 30€), mietimme että aika arvokas mutta ei jakseta enää ajaa ja etsiä toistakaan. Annoin kaksikymppisen myyjälle ja hetken päästä sain kaksi vitosta takaisin. En ryhtynyt tarkistamaan kuusen oikeaa hintaa vaan laitoin rahat tyytyväisenä taskuuni. Kotona totesin miehelle, että ei tämä nyt niin kallis kuusi ollutkaan, kymmenen latia (vajaa 15€) :)

Kiitos kaikille, joilla saimme tänä vuonna joulukortin <3 Itse en kaiken kiireen ja hässäkän keskellä ehtinyt postittaa kuin pari korttia. Haluan kuitenkin toivottaa tätä kautta rentouttavaa huomista Tapaninpäivää kaikille, toivottavasti joulu on myös ollut hyvä ja rauhallinen!

Ei kommentteja: