keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Työpuvuista

Tänä aamuna ajellessani huomasin tien varressa siivoavan naisen. No, näitä katujen puhdistajiahan näkee keväisin jatkuvasti eikä heissä ole mitään erikoita, mutta naisen työvaatteet saivat minut kiinnittämään huomioni. Naisella oli huomioliivi, kuten pitääkin olla kun työskentelee ajoteiden lähellä. Mutta sen lisäksi naisella oli polvimittainen hame ja saappaat! Ei ehkä kaikista paras työasu ulkona työskentelevälle siivoojalle.

Olen huomannut täällä monesti, kuinka paikalliset pukeutuvat omiin vaatteisiinsa työskennellessään. Tietenkin kaupoissa yms työntekijöillä on työasut mutta esimerkiksi monet siivoojat, työmiehet yms tekevät töitä omissa vaatteissaan. En tietenkään halua yleistää tätä koskemaan kaikkia työntekijöitä, mutta huomioni mukaan monesti näin on.

En tiedä mikä on syynä siihen, että nämä ihmiset työskentelevät omissa vaatteissaan. Voi olla, että työnantaja ei tarjoa vaatteita tai sitten kyseessä on vain tapa. Tietenkin Suomessakin virastoissa työskennellään omissa vaatteissa,  mutta ymmärtääkseni työnanatja tarjoaa työvaatteet siivoajille, sähkömiehille, rakennustyömiehille yms. Onhan joissakin ammateissa kyse myös turvallisuudesta.

En tiedä työvaatekulttuurista muissa maissa kuin Suomessa ja täällä. Joten olisi mielenkiintoista tarkkailla seuraavan kerran ulkomailla, kuinka työntekijät pukeutuvat eri maissa :) Kerro, jos tiedät jonkun maan työvaatekulttuurista!

Loppuun vielä (taas kerran) yksi ravintola, missä vierailin tänään ensimmäistä kertaa. Kyseessä on Dada ravintola, joka sijaitsee Vanhan kaupungin Galerija Centrsin ostoskeskuksen alakerrassa. Kyseessä on wok-paikka, missä annos kootaan itse. Istut pöytään, tajoilija tuo listan mistä valitset kastikkeen wokkiisi, sekä haluatko pienen vai suuren annoksen. Chili-valkosipuli kastike oli todellakin tulinen! Sitten tarjoilija tuo sinulle kulhon, mihin pääset keräämään tarjolla olevasta valikoimasta mitä haluat. Tarjolla oli useita eri kasviksia, tuoreita ja sälöttyjä, lihaa, kalaa, kanaa sekä erilaisia nuudeleita. Voin taata, että jokainen löytää mieleistänsä syötävää! Sitten jätät kulhosi kokille valmistettavaksi ja palaat pöytään. Hetken päästä saat herkutella :)

Ei kommentteja: