tiistai 22. maaliskuuta 2011

Terveiset Suomesta!

Kävimme viikonloppuna pikavisiitillä Suomessa. Lähinnä aika meni sukulaisia nähden, joten seuraavalla kerralla täytynee panostaa kavereidenkin näkemiseen. Kiirettä piti koko viikonlopun :)

Toisaalta oli ihanaa käydä "vanhassa kodissa", nähdä kaikki tutut maisemat ja paikat. Mutta hyvä oli tulla myös kotiin. Kaupoissa ja kaduilla tuntui lähes hassulta, kun kaikki puhuvat tuttua murretta. Tämä oli meille ensimmäinen kerta kun vierailimme muuton jälkeen oikein kunnolla ja oikeasti Suomessa.

Hassua oli, kun ihmiset kysyivät lapselta, että missä hän asuu. Vastaus oli "mummin luona". Niin, siellähän me asuttiin viikonloppu :) Kun vähän johdattelin, niin vastasi "Riiassa". Minusta tuntuu, että etenkin lapselle oli hyvä nähdä tuttuja ihmisiä ja kuulla suomea. Ja kyllä hän puhuikin kuin papupata koko viikonlopun ajan!

Lapsen puhumisesta on sanottava vielä se, että on uskomatonta että tuon ikäinen taivuttaa Riian oikein. Jos häneltä kysyy: mikä tämä paikka on, hän vastaa Riika. Jos taas kysyy, missä me asutaan, hän vastaa Riiassa :)

Olisin halunnut tuoda vaikka mitä tuliaisia kotiin. Mutta matkalaukkujen tilat ja painorajoitukset ovat rajallisia, joten mukaan pääsi vain seuraavat tuotteet. (Ja lisäksi hieman koulukirjoja.)


Kaupassa ihastelin valikoimien runsautta ja uutuuksia. Mitä kaikkia ihanuuksia siellä olikaan :) Mutta hyllyyn ne piti jättää, sillä eipä noita tuoretuotteita kannata tänne lähteä tuomaan. Täytyy nauttia niistä sitten seuraavalla reissulla.

Tällä viikolla on kaikenlaista kiirettä tiedossa, ja viikonlopuksi saan ihania vieraita Suomesta! Opiskelu on taas työllistänyt ja työllistää minua kiitettävästi, ja ne sähköpostit odottavat edelleen vastaamista. Joskus tuntuu, että vuorokaudessa ei yksinkertaisesti ole riittävästi tunteja!

Kevät on täällä Riiassa pidemmällä kuin Suomessa, luonnollisesti. Ihana oli eilen ajella lentokentältä kotiin ja huomata kuinka lumet ovat todellakin sulaneet. Toki sitä lunta on vielä jäljellä, mutta paikoin näkyy jo (likaisen harmaata) maata. Tänä aamuna olin jo niin kevät fiiliksissä että laitoin ohuen kevättakin, mikä oli virhe. Ulkona oli kylmä tuuli. Joten ehkä vielä hetken aikaa täytyy käyttää talvitakkia ennen kuin voi vaihtaa keväisempään :)

1 kommentti:

Pirita kirjoitti...

Mieletöntä tulla kylään! Vähänkö jänskättää! Muutamia käytännön juttuja pitäisi sulta kysellä, taidan laittaa kohta sähköpostia. =)