sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Ajelulla

Kävimme tänään autoajelulla. Alunperin suunnittelimme, että ajamme Daugavpilsiin, jonne on reilu 230 kilometriä matkaa Riiasta. Jossain vaiheessa huomasimme, että reissu olisi mahdoton toteuttaa päivässä. Suomessa tuo matka ei olisi mitään, riippuen tietenkin tiestä, mutta täällä se on todellakin pitkä matka. Etenkin kun alkumatkan ajelimme pieniä teitä.

Jekabpilsin paikkeilla päätimme sitten kääntyä takaisin, että ehtisimme illaksi kotiin. Päätimme kuitenkin käydä vielä pyörähtämässä jossain pikkukylässä, jonka seurauksena ajelimme 60 kilometriä hiekkateitä!

Joten, kun kaikissa matkaoppaissa sanotaan, että Latvian tiet ovat huonossa kunnossa, se todellakin pitää paikkaansa :) Pienet tiet maaseudulla ovat pääsääntöisesti hiekkateitä tai jos asfalttia on, se on huonossa kunnossa. Joten nopesraoituksia oli todellakin noudatettava, että auto säilyisi ehjänä.

Mielenkiintoista oli kuitenkin nähdä Latvian maaseutua. Siellä täällä oli vanhoja raunioituineita taloja, paikoin näkyi (oletettavasti) kolhoosien tai sovhoosien jäänteitä. Autoja maaseudulla ei paljon näkynyt, mutta innokkaita liftareita sitäkin enemmän. Ketään emme kuitenkaan ottaneet kyytiin :)

Vaikka Daugavpilsin reissu jäi tänään tekemättä, niin silti olen iloinen ajelumme lopputulokseen. Lopuksi kävimme vielä pyörähtämässä Salaspilsin lähellä olevan keskitysleirin muistomerkin parkkipaikalla. Itse muistomerkille emme kävelleet, sillä tie perille näytti sen verran liejuiselta että ilman kumisaappaita sinne ei ollut asiaa. Joten täytynee ottaa paremmalla onnella tuo Daugavpilsin sekä keskitysleirin käynnit.

Ennen keskitysleiriä oli junaradan tasoristeys, jossa jouduimme odottamaan mennen tullen junia. Mielenkiintoista oli, että junat tuuttasivat kovaa ennen kuin saapuivat risteykseen, että tyhmemmätkin autolijat ymmärtävät pysähtyä. Mietin, että jos vastaava käytäntö otettaisi käyttöön myös Suomessa, vähentäisikö se tasoristeysonnettomuuksia? Junan torven ääni on kuitenkin sen verran kuuluva, että sen kuulee liikkuvasta autostakin.

Ei kommentteja: