torstai 15. maaliskuuta 2012

Kauneusviikko

Tällä viikolla olen hemmotellut itseäni oikein urakalla! Kaikki lähti oikeastaan tuosta lapsen sairastelusta ja neljän seinän sisällä kyhjöttämisestä. Ensin päätin varata itselleni vain kasvoihoidon, mutta pian huomasinkin että olin varannut myös hieronnan. Yllättäen sain myös uudet kynnet, pitkästä, pitkästä aikaa ja lopulta varasin itselleni myös kampaajan.

Toisaalta puolustelen kaikkea hemmottelua sillä, etten ole aikoihin tehnyt mitään itselleni. Totuuden nimissä en edes muista milloin kävin kampaajalla, oliko se viime vuoden puolella vai tämän vuoden alussa? No, oli miten oli, nyt on uusi tukka ja uudet kynnet ja rentoutunut olo ja iloinen mieli :)

Tämän on siis ollut henkilökohtainen kauneusviikkoni. Seuraavan kerran voinkin hemmotella itseäni joskus kesällä ;)

Ei kommentteja: