Lounaan aikaansaamaa pohdintaa

Kävin eilen lounaalla parin suominaisen kanssa. Vietimme itse asiassa pienimuotoisesti toisen naisen läksiäisiä. Sääli sanoa taas yhdelle ihanalle ihmiselle hei hei. Mutta toisaalta uskon, että yhteydenpito säilyy sähköpostin muodossa.

Tämä on ehkä niitä kurjimpia asioita expatin (tai ulkosuomalaisen) elämässä. Kun asuu ulkomailla niin tutustuu uusiin ihmisiin ja sitten osalle heistä pitää sanoa heippa juuri kun on ehtinyt luoda hyvän suhteen. Tosin joskus olen sitten itse se, joka lähtee ja muut jäävät. Joka tapauksessa täällä ulkomailla huomaa, että tämä on paljon yleisempää ja konkreettisempaa kuin Suomen sisällä. Toki olen Suomessakin luonut suhteita, joille olen sitten joutunut sanomaan hei hei, mutta täällä kaikki on paljon epävarmempaa. Tarkoitan tällä sitä, että monen elämä ulkomailla riippuu usein puolison työtilanteesta. Osa tapaamistani tietää kuinka pitkään viipyvät maassa, osa taas ei. Joillekin taas tulee uusia suunnitelmia ja muutoksia aikaisempiin suunnitelmiin.

Lisäksi olen huomannut, että täällä tulee luotua eritavalla suhteita ihmisiin kuin Suomessa. Ulkomailla on rajallinen määrä suomalaisia tai muita kansallisuuksia edustavia expatteja joiden kanssa ollaan tekemisissä. Joissakin maissa suomalaisten määrä voi olla vain muutama, kun taas joissakin maissa on monisatapäinen suomalaisedustus. Itse olen kokenut tämän aivan valtavana rikkautena, kun olen saanut tutustua sellaisiin ihmisiin, joiden kanssa en välttämättä olisi luonut Suomessa kontaktia. Kaikki he ovat ihania ihmisiä, joita tulee ikävä siinä vaiheessa kun pitää erota.

Kuva: Trattoria Del Popolo

Mutta sitten lounaaseeemme. Lounastimme Vanhassa kaupungissa sijaitsevassa ravintola Del Popolossa. Kyseessä on italaialaistyylinen ravintola, missä on mukava sisustus ja suht monipuolinen ruokalista. Pizza-vaihtoehtoja oli tosin vain muutama, mutta kotitekoista pastaa löytyi useampaan makuun. Itse söin (myöhäiseksi) lounaaksi sekä kreikkalaisen salaatin että kasvispastan. Määrä oli sopiva, sillä pasta oli yllättävän pieni. Palvelu oli muutoin hyvää, mutta laskua maksaessamme tarjoilijalla tuntui olevan turhan paljon asiaa lähipöytiin järjestelemään ruokailuvälineitä. Tämä jäi hieman ärsyttämään, sillä tulkitsimme asian niin että tarjoilija kyttäsi tippiään.

Joten kiitos lounaasta E ja kiitos, että sain tutustua sinuun! Täytyy muuten sanoa, että tämä kyseinen henkilö oli ensimmäinen täällä tapaamani, joka kysyi olenko minä se henkilö, joka pitää tätä blogia :) Uskon, että muutostaan huolimatta hän seuraa Riian kuulumisia tämän blogin kautta.

Aurinko!

Kevät tulee, se on varma! Vaikka eilen iskikin taas epäilys, kun räntää tuiskutti vaakatasossa ja tänä aamuna maa oli valkea. Mutta aurinko ja plusasteet puhuvat puolestaan :) Lisäksi kadut ovat olleet jo hetken sulana, ja minä sain viikonloppuna kesärenkaat autooni. Nämä ovat siis takuuvarmoja kevään merkkejä!

Viikonloppu mennä hurhati aivan yllättäen. Sunnuntai-iltana oli vähän pöllähtänyt olo, että tässäkös tämä viikonloppu nyt olikin? Tuntuu, ettei saatu edes mitään järkevää aikaiseksi. Lauantaina käytiin kaupoilla ja sunnuntaina saatiin suomalaisia vieraita. Jotenkin tuntui, että aika vaan meni ilman että me ehdittiin edes huomata asiaa. No, jospa ensi viikonloppuna ehtisi itsekin mukaan tuohon viikonlopun viettoon :)

Kauneusviikko

Tällä viikolla olen hemmotellut itseäni oikein urakalla! Kaikki lähti oikeastaan tuosta lapsen sairastelusta ja neljän seinän sisällä kyhjöttämisestä. Ensin päätin varata itselleni vain kasvoihoidon, mutta pian huomasinkin että olin varannut myös hieronnan. Yllättäen sain myös uudet kynnet, pitkästä, pitkästä aikaa ja lopulta varasin itselleni myös kampaajan.

Toisaalta puolustelen kaikkea hemmottelua sillä, etten ole aikoihin tehnyt mitään itselleni. Totuuden nimissä en edes muista milloin kävin kampaajalla, oliko se viime vuoden puolella vai tämän vuoden alussa? No, oli miten oli, nyt on uusi tukka ja uudet kynnet ja rentoutunut olo ja iloinen mieli :)

Tämän on siis ollut henkilökohtainen kauneusviikkoni. Seuraavan kerran voinkin hemmotella itseäni joskus kesällä ;)

Lääketieteellinen museo

Laitetaanpas vaiheeksi yksi museosuositus Riiasta :) Kävin jo viime syksynä vierailemassa Paul Stradinsin lääketieteellisessä museossa. Museo sijaitsee keskustassa (Antonijas iela 1), lyhyen kävelymatkan päässä Vanhasta kaupungista. Sisäänpääsy on aikuisilta 1,50 latia (2,15 €) ja opiskelijoita yhden latin (1,40 €). Museossa on neljä kerrosta, jokaisessa oma teemansa lääketieteen historiasta.

Paljon mielenkiintoista nähtävää, etenkin vanhoja lääketieteellisiä instrumentteja sekä apteekki tavaroita. Myös astronauttien lääketieteeseen löytyi oma osastonsa. Museo on perustettu tunnetun latvialaisen lääkärin, Pauls Stradinsin muistolle. Hän eli 1800-1900 lukujen vaiheessa ja antoi huomattavan panoken latvialaiseen lääketieteeseen.

Halutessaan, samalla kun vierailee museossa voi kierrellä lähikatuja ja ihailla vanhoja jugendtaloja. Suomen suurlähetystökin löytyy läheltä osoitteesta Kalpaka bulvaris 1. Alueella on myös kivoja ravintoloita, joista olen maininnut jo aiemmin, kuten Rossini, Ottella ja Flying frog.

Lähes mökkihöperöitynyt

Lapsi oli kolme päivää kuumeessa, eikä ole vieläkään aivan täysin kunnossa vaikka eilen olikin ensimmäinen kuumeeton päivä. Yskä jatkuu edelleen. Kyseessä on tavallinen nuhakuume ja yskä, jolle ei vain voi mitään. Pakko sairastaa pois pyörimästä, mutta lähellä on ollut että sekä äiti että lapsi pimahtavat neljän seinän sisällä!

Eilen nautin hetken omasta ajasta vieraillessani erään kaveripariskunnan luona ja tänään lähdimme koko perhe päiväretkelle Siguldaan. Tästä yritän kirjoittaa lähipäiväniä lisää kuvien kanssa! Kyllähän nuo ensimmäiset kuumeiset päivät menivät nukkuessa ja videoita katsellessa, mutta siinä vaiheessa kun kuume laskee niin myös lapsen virkeystaso nousee. Jokainen pienen lapsen vanhempi tietää mitä siitä seuraa... Ei voi mennä ulos, eikä kauppaan, eikä oikein mitään muutakaan. Pakko pyöriä sisällä ja keksiä tekemistä, mikä ei mene riehumisen puolelle.

No, lapsen katsellessa videoita minä luin. Pitkään kirjahyllyssä maannut Diane Setterfieldin teos Kolmastoista kertomus pääsi enismmäisenä lukulistalleni. En oikein tiennyt mitä odottaa kirjalta, jonka olin ostanut takakannen tekstin vuoksi kolme vuotta sitten. Kirjassa käsitellään kirjoja, joten se tuntui ostohetkellä jokaisen kirjafriikin unelmalta. Ja sitä se itse asiassa olikin!

Juonesta ei löydy juurikaan romantiikkaa tai dekkarin aineita. Kyseessä on kertomus erään perheen historiasta ja kohtalosta. Erittäin mielenkiintoisesti punottu kokonaisuus, joka koukutti pienen alkuhaparoinnin jälkeen. Vanha, suosittu kirjailijatar kutsuu nuoremman naisen kirjoittamaan elämänkertaansa, josta kirjailijatar on vaiennut vuosikymmet. Seuraa mielenkiintoinen tarina erilaisista henkilöistä ja heidän elämästään.

Kuva: Tammi

Olin yllättynyt kuinka tiukasti kirja piti otteessaan. Tämä oli jotain erilaista, mitä olen koskaan aiemmin lukenut. Jos pidät kirjoista ja lukemisesta, pidät tästä teoksesta!

Kevättä ilmassa?

Viikonloppu oli ihanan aurinkoinen, vaikkakin tuulinen. Tuulensuojassa aurinko lämmittää ihanasti ja lisäksi olen (muka) huomaavinani, että lumikinokset ovat pienentyneet hitusen :) Alkuviikolle on luvattu taas pikkupakkasta, mutta loppuviikosta näyttäisi olevan taas paikoin plussan puolella.

Viime viikolla meinasin totaalisesti kyllästyä veden kantamiseen kaupasta. Kuten olen joskus aikaisemmin kirjoittanut, täällä ei suositella juotavaksi hanavettä. Riian putkistoverkosto on vanha ja putkien pinnoilta voi irrota veteen haitallisia aineita. Lisäksi vesi on todella kalkkipitoista. Joten olemme nyt pian puolitoista vuotta kantaneet juomaveden kaupasta 5 litran tonkissa.

Toinen vaihtoehto olisi käyttää jotain vesifirmaa, joka toisi tarvittaessa 5 x 18 litran tonkat kotiin ja veisi tyhjät pois. Tässä on vain ongelmana se, ettei meillä ole säilytystilaa niille täysille/tyhjille vesiastioille. Lisäksi mieheni vastustaa sellaista vesiautomaattia, joita näkee virastoissa. Ne ovat kuulema rumia :) No joo, eiväthän ne mitään sisustusihmeitä ole, mutta ainakin säästyisi tuo kantamisen vaiva. Ja kylmää vettä sasi kätevästi "hanasta".

Suomessa lomaillessa oli niin ihanaa vain avata vesihana ja juoda! Ehkä siksi tämä veden kantaminen tuntuu niin turhauttavalta, kun tietää kuinka helppoa siellä reilun 400 kilometrin päässä asia on. Kaipaan todellakin puhasta ja juomakelpoista vettä!

Luin muuten viikonloppuna Sophie Kinsellan Kevytkenkäisen kummituksen. Kinsellahan on tunnettu Himoshoppaaja kirjoistaan, joihin en ole valitettavasti (vielä) tutustunut. Tämä Kevytkenkäinen kummitus oli yllättävän hyvä ja paikoin niin hauska että oli pakko nauraa ääneen. Sellainen sopivan kevyt, "aivot narikkaan" teos.

Tarinan päähenkilö Lara on elämässään kaikin puolin epäonnistunut: headhunter firma parhaan ystävän kanssa on lähes konkurssin partaalla ja ihanan suloinen poikaystävä Josh on juuri jättänyt eikä vastaa tekstareihin. Isotäti Sadien hautajaisissa Laran elämä muuttuu, kun isotäti ilmestyykin yhtäkkiä kummituksena Laran eteen ja vaatii tätä etsimään kadonneen kaulakorunsa. Tietenkin puhuminen kummitukselle aiheuttaa monta herkullista ja noloa tilannetta. Tosin Sadie auttaa sisaren pojantytärtään löytämään myös uuden rakkauden ja kyllä se kadonnut kaulakorukin lopulta löytyy. Vakavasti tarinaa ei voi ottaa, mutta se siitä tekeekin nautinnollista luettavaa. Todellista hetken huumaa ilman taka-ajatuksia ;)

Terveisiä Suomesta!

Viime viikko lomailtiin Suomessa. Toisaalta oli ihanaa olla kotimaassa, toisaalta taas oli ristiriitaiset fiilikset. Aiemmin en ole joutunut pohtimaan juurikaan niin sanottuja elämän suuria kysymyksiä, kuten kuka olen ja mistä tulen. Nyt ulkomailla asuessa, on joutunut pohtimaan omaa historiaansa ja myös tulevaisuuttaan uudesta, erilaisesta näkökulmasta.

Suomi on rakas kotimaa, missä on hyvä olla. Toisaalta huomaan taas ehkä herkemmin niitä epäkohtia, joihin ei ole aiemmin kiinnittänyt huomiota. Eniten hätkähdin ruokakaupassa kun kassa ilmoitti ostosten summan. Enhän minä edes ostanut kuin yhden muovikassillisen ruokaa! Tai no joo, myönnetään että kai sinne ostoskoriin tuli valikoitua niitä harvinaisempia herkkuja, mitä täältä ei saa ;)

Loma oli kuitenkin kaikin puolin onnistunut. Näin muutamaa ystävää ja juttelin muutamien kanssa puhelimisessa. Sairastuin tosin flunssaan, mikä verotti hieman voimia ulkoilla. Onneksi kyseellä oli kuitenkin tavallinen flunssa, eikä influessa jota sitäkin oli kuulema liikkeellä.

Loman ehkä parasta antia oli lapsen oppima ässä. Ihanasti sanoo nyt "yksi, kaksi, miksi"! Ei tuo ässä ihan kaikissa sanoissa kuulu noin hienosti, mutta noissa sanossa + joissakin muissa ässä tulee oikein kivasti :) Venäjän kielessähän on ainakin seitsemän erilaista ässää, joten sitä kieltä osaavat tietävät kuika tärkeitä ässät ovat. Mutta minä olen iloinen tästä lapsen ainoastakin ässästä!

Kielestä tulikin mieleen, että reilu viikko sitten Latviassa äänestettiin venäjän kielen asemasta. Osa olisi halunnut venäjästä Latvian toisen virallisen kielen latvian rinnalle. Asiasta järjestettiin kansanäänestys, jonka tulos oli yksiselitteinen: 3/4 äänestäneistä äänesti vastaan eli Latviassa on jatkossakin vain yksi ainoa virallinen kieli: latvia!

Seuraava Suomen reissua odottellen jo, toivottavasti viimeistään kesällä pääsen mökille rentoutumaan! Sitä ennen nautin Riian keväästä. Vielä meillä on täällä lunta ja pakkastakin, mutta eiköhän se kevät hieman aiemmin tänne rantaudu kuin kotisuomeen :)

Ystävänpäivää!

Ihanaa ystävänpäivää näin virtuaalisesti kaikille ihanille!

Oma ystävänpäiväni sujuu ensin ystävän kanssa myöhäisellä lounaalla ja illalla kahvitellen ystävien kanssa. Mielestäni oikein sopiva tapa viettää ystävänpäivää :)

Viikonloppuna kävimme Jelgavassa ihailemassa aivan mahtavia jäävesitoksia! Tässä muutama kuva.

Pakkanen paukkui, joten kauan emme voineet näitä taideteoksia ihailla vaikka olimmekin pukeutuneet hyvin. Lämmin mehu kuitenkin lämmitti, ja olisihan tuolta aidon Koskenkorva-paukunkin saanut halutessaan ;) Jätimme tällä kertaa väliin tämän suomalaisten "kansallisjuoman".

Lentävä sammakko

Olen löytänyt uuden suosikkiravintolani! Paikan nimi on Lidojošā varde eli suomennettuna Lentävä sammakko. Paikka sijaitsee Elizabetes ielan ja Antonijas ielan kulmassa (os. Elizabetes iela 31a) niin sanotulla "lähetystö alueella".


Olen käynyt ravintolassa nyt kahdesti, mutta uskon että vierailuja tulee vielä monta :) Ruokalista on kattava, jopa kasvissyöjälle löytyy useita vaihtoehtoja. Hinnat ovat (minusta) kohtuulliset, kun ottaa huomioon sijainnin. Annokset olivat sopivan isoja, nälkä lähtee varmasti! Ja palvelu oli nopeaa ja mutkatonta, ainakin lounasaikaan. Näiden lisäksi myös sisustus oli mieleeni, joka puolella oli sammakoita sekä akvarioita.


Ehdottomasti suosittelen :)

Suolaa ja pakkasta!

Brr, täällä Riiassa on saatu palella viime aikoina. Pakkaslukemat ovat olleet aamuisin siinä -25 tietämissä ja päivälläkin lämpötila on ollut miinus kahdenkympin tietämillä. Onneksi tänään on hieman jo helpottanut ja uloskin on uskaltanut jo kurkistaa.

Itse en valita tuosta pakkasesta. Meidän perhe on suomalaisina tottunut kylmyyteen ja osaamme varustautua ulos kunnon talvivaatteisiin. Tosin hurjaa on nähdä paikallisia naisia hameissaan ja korkokengissään kävelemässä kadulla! Itse olen sen verran mukavuudenhaluinen, että en välitä ulkonäöstäni tällä säällä vaan pistän reilusti villapöksyt jalkaan ja heitän korkkarit nurkkaan :)

Tässä talvessa on eräs negatiivinen asia ja se on katujen suolaus. Täällä ei ole samanlaista kalustoa kuin Suomessa lumien putsaamiseen, joten ongelma ratkaistaan suolalla. Sitten sitä saakin talsia sohjossa kenkänsä pilalle. En tykkää! Lisäksi suola kantautuu autoon ja eteisen lattialle. Siinä mielessä kaipaan jo kevättä ja suolattomia katuja!

Tulipa muuten hassu muisto tänään mieleen, kun pilkoin nyt illalla kiinankaalia salaatiksi. Työskentelin yli kymmenen vuotta sitten eräässä yksityisessä pikaruokaravintolassa, en siis missään Hesessä tai Mäkissä, ja pilkoin siellä kiinankaalia salaatikisi ja hampurilaisten täytteeksi. Tietenkin tein tuon omalla tyylilläni siten, että kuorin kiinankaalin päällimmäiset lehdet roskikseen kuten äiti oli kotona opettanut, loput lehdet huuhdoin ja pilkoin. Hetken päästä paikalle tuli omistajapariskunnan rouva ja ihmetteli roskiksessa olevia lehtiä. Ne olivat hänen mielestään aivan käyttökelpoisia ja poimittuaan ne muiden jätteiden joukosta, käski minun pilkkoa ne. En muista pesinkö ko. lehtiä vai en, mutta sinä päivänä en syönyt salaattia lounaaksi! Omistajan näkökulmasta asia oli tietenkin päivänselvä: säästäväinen pienyrittäjä, joka ei heitä mitään käyttökelpoista hukkaan. Oma näkökulmani oli hieman erilainen, mutta olinkin vain kesätyöntekijä... Onneksi kyseinen yritys ei ole enää toiminnassa, vaikka sieltä saikin 90-luvun parhaat hampparit!