Olen miettinyt pääni puhki ja selannut Kelan nettisivua kuinka lapsen lapsilisän käy. Lopulta otin luurin kauniiseen käteen ja soitin Kelan ulkomaan yksikköön. Vastaus tuli kuin apteekin hyllyltä: jos mies on suomalaisen työnantajan komentama työntekijä ulkomailla perheenjäsenten sosiaalietuuksien pitäisi säilyä (lapsilisä, kodinhoidontuki, äitiyspäiväraha yms). Ainahan noissa asioissa on se "mutta", täytyy vain luottaa että homma menee kuten pitääkin. Täytyn Y38 lomakkeen ja postitin sen jo Kelaan, miehen paperit hoituvat kuulema työnantajan toimesta. Saas nähdä mikä on päätös :)
Kelan sivuilla oli tietoa tilapäisestä muutosta ja pysyvästä muutosta. En oikein itsekään tiedä kummasta on meidän osalta kysymys. Toisaalta muutamme pysyvästi ainakin hetkeksi, toisaalta taas kyseessä on tilapäinen muutto sillä emme aio jäädä loppuelämäksemme Riikaan.
Työttömyysturvaa ei voi siirtää ulkomaille, muutoin kun menemällä kolmeksi kuukaudeksi työnhakuun EU tai ETA maahan. Tämäkin edellyttää, että hakijan täytyy olla kuukausi työttömänä Suomessa ja ilmoittautua välittömästi kohdemaan työ- ja elinkeinotoimistossa.
Edellisessä postauksessa kirjoitin turhautumisesta ja sen purkamisesta eli villasukkien neulomisesta. Ei, tästä ei ole tulossa käsityöblogi, mutta haluan silti laittaa kuvan sukista, jotka valmistuivat eilen. Kuten kuvasta näkyy, en ole mikään käsityöihminen ja jälki on sen mukaista, mutta pääasia että mahtuvat jalkaan ja tuntuvat mukavilta :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti