lauantai 16. lokakuuta 2010

Vedestä

Meidän vesijohtovesi on todella kalkkipitoista. Sen huomaa kun muutamassa päivässä hanat tulevat täyteen valkoisia kalkkilaikkuja. Riian vesijohtoverkosto on vanha ja vettä ei suositella juotavaksi, ainakaan matkaoppaiden mukaan. Putkien pinnoistaa irtoaa kaikenlaista ja lisäksi tuota kalkkia tunnutaan käyttävän reilusti. Tietenkin on paljon paikallisia, jotka käyttävät vettä normaalisti, kuten me Suomessa. Veden väri meillä on sellainen haalean vihreä, joissain osissa kaupunkia kuulema hennon sininen. Väri tulee kuulema kemikaaleista joilla vettä puhdistetaan, eikä ole vaarallista elimistölle. Värin huomaa vain jos vettä on paljon, eli meillä ammeessa.

Tällä hetkellä kannamme juomaveden ym käyttöveden kaupasta viiden litran pöntöissä. Vesi maksaa Prismassa 0,32 latia (0,45€) ja Rimissä 0,52 latia (0,73€) / viisi litraa. Vesijohtovedellä pesemme hampaat ja tietenkin peseydymme muuten. Muutoin käytämme kaikkeen ruoanlaittoon kaupan vettä. Keitettynä vesijohtovettä voisi tietenkin käyttää ruoanlaittoon, mutta nyt alkuvaiheessa olemme varovaisia, annamme elimistön ensin tottua paikalliseen bakteerikantaan.

Olen miettinyt toki muitakin vaihtoehtoja juomavedelle. Eräs olisi hankkia sellainen laite, joita näkee virastoissa yms. Hinta on suht kohtuullinen, laitteen vuokra on kuukaudessa 5€ + vesi päälle (18 litraa = 2,90 latia /4,10€). Lisäksi vesi kannetaan kotiin :)

Toinen vaihtoehto olisi hankkia jonkinlainen vedensuodatin kotiin. Näissäkin löytyy vaihtoehtoja, mutta epäilen silti poistaako filtteri kalkkia? Tai sitten filtteriä täytyy vaihtaa todella usein. Tähän asiaan täytyy perehtyä paremmin :)

3 kommenttia:

anumorchy kirjoitti...

Terveisia Israelista! Kalkki tulee veteen maaperasta, ei sita siihen erikseen lisata. Se ei ole vaarallista juodessa. Vedenkeittimien ja kahvinkeittimien sisuksiin se saattaa tehda tukoksi.

Riikka kirjoitti...

Ahaa, tätä en tiennytkään :) Aina oppii jotain uutta!

Tuula kirjoitti...

Haalean vihreää vettä, onpa jännän väristä vettä kyllä. Kannattaa tosiaan alussa olla varovaisia ja totuttautua paikalliseen veden bakteerikantaan. Vedensuodatin olisi varmaan hyvä. https://www.pumppulohja.fi/category/4/vedensuodattimet