torstai 6. tammikuuta 2011

Jonotusta ja miehiä katolla

Parin päivän takainen huono-olo oli luultavasti ruoan aihettumaa (huonosti pesty rucola-salaatti?) sillä muu perhe on pysynyt terveenä ja olo helpotti pian. Minä olin ainoa, joka ahmi rucolaa antaumuksella. Onneksi kuitenkin näin, ettei oikea vatsaflunssa päässyt jylläämään meillä!

Eilen pääsin eroon geelikynsistäni, ja täytyy sanoa, että nyt on ihanaa kirjoittaa koneella. Tuntuu, että sormet suorastaan lentävät näppäimistöllä :)

Tänään jonottelin siellä täällä eripuolella Riikaa. Lähdimme naapurimme kanssa pienelle shoppailu kierrokselle, lähinnä etsimään muutamia huonekaluja naapurille sekä meille. Kävimme Spïce Homessa, Elkorissa sekä lopuksi Stockmannilla. Ja aina paikasta toiseen siirtyessämme saimme jonottaa ruuhkassa, joka ei oikeastaan ollut "oikeaa ruuhkaa" vaan syynä olivat peltikolarit.

Jos täällä ajaa ison tai pienen kolarin, autoja ei saa siirtää ennen kuin vakuutustarkastaja tai poliisin on käynyt paikalla, ei vaikka autot tukkisivat liikenteen joka suuntaan. Tähän syynä on kuulema halu ehkäistä vakuutuspetoksia. Hyvä systeemi, mutta se ruuhkauttaa liikenteen todella pahasti, eikä paikalla ole varmasti ketään ohjaamassa liikennettä.

Harmittavaa kaiken tuon jonottamisen jälkeen oli, ettemme edes löytäneet etsimiämme. Täytynee käydä jonain toisena päivänä muissa paikoissa, ehkä vähämmällä jonottamisella.

Usean päivän ajan olen katsonut sydän syrjälläni katoilla keikkuvia miehiä. Kuten olen jo tuhat kertaa sanonut, täällä on tullut lunta riittävätsti, joten katojakin täytyy putsata. Joillakin miehillä on sentään ollut jonkinlaiset turvaköydet, mutta etenkin omakotitalojen tai pienenmpien kerrostalojen katoilla on näkynyt miehiä ilman minkäänlaisia turvavarusteita. Toki maassa odottaa pehmeä lumi, mutta kuinka paljon se auttaa jos tulee päälleen alas tai talolla on enemmän korkeutta kuin yksi kerros? En tiedä kuinka paljon viime päivinä sairaaloissa on laastaroitu näitä kattosankareita, toivottavasti ei kovin montaa.

On sitä lunta kuulema tullut Suomessakin, joten toivottavasti siellä kattojen puhdistajat muistavat käyttää oikeanlaisia suojavarusteita!

2 kommenttia:

Päivi H-K kirjoitti...

Ahkerasti käyn täällä lukemassa, mutta ei vaan aina tule kommentoitua. Lähinnä siksi, että mä vaan ihastelen, koska saat asua ulkomailla. :) Tosin toi lumi ja kolarit/jonottaminen ei oo sitä, mitä haluisin... :-/ Koeta kestää!! <3

Riikka kirjoitti...

En elä kommentteja varten ;) Mutta kiva kun käyt kurkkimassa kuulumisia. Ei tämä ulkomailla asuminen nyt niin ihmeellistä ole, ainakaan minun mielestä. Hali <3