keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Sitä ollaan jo keskiviikossa!

Aika on taas hurahtanut luvattoman nopeasti. Nyt ollaan jo keskiviikossa ja minulla on sellainen olo, etten ole saanut aikaiseksi mitään tällä viikolla. Nyt pitää tormistautua!

No, toki maanantaina tein kunnon suursiivouksen ja eilen luin loppuun Ilkka Remeksen Shokkiaallon, joka oli muuten yllättävän hyvä. Olen tainnut lukea lähes koko Remeksen tuotannon. Ne ovat hyviä kyllä, mutta yleensä teosten loppu on jotenkin älytön. Shokkiaallon kanssa tätä ongelmaa ei ollut, vaan kirjasta saattoi nauttia alusta loppuun. Suosittelen :)

Viime perjantaina käytiin napurin ja tämän serkun kanssa elokuvissa katsomassa Burlesque. En ole mikään Cherin tai Christina Aguileran suurin fani, mutta elokuva oli hyvä. Kivaa musiikkia ja tanssia, ja tietenkin ripaus rakkautta. Hyvän mielen elokuva.

Leffan jälkeen mentiin Pomodoroon syömään, nam mitä pizzaa! Ja Tiramisu vei kielen! Alkusalaatiksi ottamani pastasalaatti oli järkyttävän iso, mutta ei mikään makuhermoja kutkutteleva elämys. Onneksi siis hyvä ja maukas pizza kompensoi tämän. Iltaa jatkoimme pieneen pubiin, jossa sai ihme ja kumma polttaa sisällä! Latvian ravintoloita on kohdannut samat EU-määräykset kuin Suomeakin. Tupakointia on rajoitettu tai se on kielletty kokonaan. Tämä on tietenkin hyvä asia ruokaravintoloissa. Pubeissa ja kahviloissa ei (yleensä) saa polttaa ja discoissa on tupakoinnille varattu oma huone tai nurkkaus.

Pubin jälkeen suuntasimme vielä kahteen discoon. Ensimmäisestä paikasta ei jäänyt niin mukava fiilis, sillä ystäväni laukku hävisi yhtäkkiä kun olimme tanssilattialla. Lähdimme tietenkin heti etsimään sitä, mutta emme löytäneet. Viimein sanoin (englanniksi) ystävän serkulle, joka seisoi vartijan vieressä vahtimassa ulos meneviä ihmisiä, että eiköhän pitäisi soittaa poliisit paikalle. Vartija kuuli ilmeisesti mitä puhuimme, sillä hän puhui hetken langattomaan mikrofoniinsa ja hetken päästä tarjoilija toi kadonneen laukun meille takaisin. Tarjoilijan versio oli se, että laukku oli löytynyt tiskiltä, mutta ystäväni tiesi tarkkaan että se hävisi tanssilattialla. Emme tietenkään tehneet asiasta enää sen kummenmpaa numeroa sillä laukku oli löytynyt, jäimme vain miettimään mahtoiko henkilökunta olla anastuksen takana. Onneksi kaikki oli laukussa tallella, eikä mitään puuttunut.

Varoituksen sana siis täällä liikkuville! Pitäkää ihan oikeasti huolta omaisuudestanne. Turisteilta varastetaan vielä helpommin kuin paikallisilta. Älkää jättäkö tavaroitanne minnekään kun olette ravintolassa ja vaikka nousisitte vain hakemaan servettiä/haarukkaa/lasia viereisestä pöydästä tai tiskiltä, ottakaa käsilaukku mukaan tai sanokaa seurueellenne että jätätte laukun tuolille. Jos lähdette yöelämään, niin jättäkää passit, turhat maksukortit ja ylimääräinen käteinen hotellin turvaboxiin. Ei kannata ottaa turhia riskejä jos ei ole aivan pakko.

Vaikka nyt varoittelen ja pidän palopuhetta turvallisuudesta, niin ei tämä sen kummempi paikka ole kuin mikä tahansa muu suurkaupunki. Kyllä Helsingissäkin tapahtuu aivan varmasti vastaavaa, puhumattakaan maailman muista kaupungeista tai pienistä kylistä. Tilaisuus tekee varkaan, niinhän sitä sanotaan. Ja humalatilassa oleva ihminen on entistä otollisempi kohde. Joten rennosti reissuun, turvallisuutta ja ennen kaikkea maalaisjärkeä unohtamatta!

2 kommenttia:

Jurmala kirjoitti...

Ymmärsinkö oikein, että laukku vietiin latvialaiselta? Drinksuillut ihminen on siis kansallisuudesta riippumatta yhtä altis varkaille kuin suomalainen kännikala....

Riikka kirjoitti...

Kyllä, laukku vietiin latvialaiselta.